Förflytta dig till innehållet

Näin käytämme lahjoituksia

Åbo Akademin säätiö perustettiin 35 yksityishenkilön aloitteesta vuonna 1917. Tänään omistamme ja hallinnoimme yli 400 rahastoa, jotka perustuvat säätiön vuosien mittaan saamiin lahjoituksiin ja testamentteihin.

Tuemme Åbo Akademia vuosittain noin 15 miljoonalla eurolla, muun muassa rahoittamalla huippututkimusta, luovuttamalla kiinteistöjä yliopiston käyttöön ja jakamalla stipendejä opiskelijoille ja tutkijoille. Ylläpidämme lisäksi uskonto- ja kulttuurihistorialliseen tutkimukseen erikoistunutta Donner-instituuttia.

Museomme Ett hem, Sibelius-museo ja Casa Haartman ovat osa kulttuuria edistävää toimintaamme. Omistamme Suomen vanhimman teatterirakennuksen, jossa Åbo Svenska Teater toimii vastikkeetta.

Kaikki tämä on mahdollista saamiemme lahjoitusten ansiosta. Tarvitsemme uusia lahjoituksia jotta voisimme lisätä tukeamme kulttuurille, koulutukselle ja tieteelliselle tutkimukselle.

Lahjoitus Åbo Akademin säätiölle on pitkäaikainen sijoitus

Toimintaamme ohjaavat säätiömme säännöt ja Suomen säätiölaki. Hallinnoimme pääomaa vastuullisesti ja pitkäjänteisesti saadaksemme parhaan mahdollisen tuoton sijoitetulle pääomalle. Jaamme tukea sijoitusten tuottamasta tuosta, lahjoitettuun pääomaan ei kosketa. Näin myös tulevat sukupolvet hyötyvät lahjoituksista.

Yksilöt, laitokset, järjestöt ja yritykset voivat lahjoittaa säätiölle. Lahjoituksen voi osoittaa säätiölle yleisenä tukena, jonka säätiö käyttää säännöissään määriteltyyn tarkoitukseen, tai suunnattuna tukena tiettyyn kohteeseen.

Näin voit lahjoittaa

Lahjoittamalla Åbo Akademin säätiölle tuet koulutusta, tutkimusta ja kulttuuria Suomessa. Lahjoittajana sinulla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa lahjoituksen käyttötarkoitukseen.
Voit esimerkiksi:

  • lahjoittaa testamentin kautta
  • perustaa stipendin
  • perustaa nimetyn rahaston
  • tukea Åbo Akademia lahjoittamalla suoraan heille

Testamenttilahjoitukset

Testamenttilahjoitus tutkimuksen ja kulttuurin edistämiseksi on tapa jättää pysyvä jälki. Ota yhteyttä talousjohtaja Marian Westerlundiin, jos haluat tehdä suunnatun testamenttilahjoituksen Åbo Akademin säätiölle: marian.westerlund@stiftelsenabo.fi tai puh. 040 751 0797.

Perusta apuraha

Voit lahjoittaa kertaluonteisen apurahan lahjakkaalle opiskelijalle Åbo Akademissa valitsemallasi tieteenalalla, apurahan vähimmäislahjoitus on 2 500 euroa. Ota yhteyttä talousjohtajaamme Marian Westerlundiin, jos olet kiinnostunut stipendin perustamisesta: marian.westerlund@stiftelsenabo.fi tai puh. 040 751 0797.

Perusta nimetty rahasto

Kun perustat nimetyn rahaston, sinulla on kauaskantoiset mahdollisuudet vaikuttaa lahjoituksen käyttötarkoitukseen. Rahasto on nimetty toiveidesi mukaan ja voit myös  määrätä kenelle tukea jaetaan, kunhan tarkoitus mahtuu toimintamme piiriin. Voit valita, jaetaanko rahastosta tukea heti vai vasta esimerkiksi pääoman kasvettua tietyn kokoiseksi. Vähimmäispääoma nimetyn rahaston perustamiseksi on 25 000 euroa.

Ota yhteyttä talousjohtajaamme Marian Westerlundiin, jos olet kiinnostunut perustamaan rahaston Åbo Akademin säätiöön: marian.westerlund@stiftelsenabo.fi tai puh. 040 751 0797.

Lahjoita suoraan Åbo Akademille

Voit lahjoittaa myös suoraan Åbo Akademille. Parhaillaan (v. 2020-2022) käynnissä olevan valtion vastarahoituskampanjassa valtio vastaa jokaiseen lahjoitettuun euroon tietyllä summalla. Lue lisää miten voit lahjoittaa suoraan Åbo Akademille täältä: https://www.abo.fi/samverkan/stod-abo-akademi/

Mitä sinä haluat tukea?
Suuntaa lahjoituksesi.

Lahjoita »